Paperiton tuotanto

Work Processes

 

Tuotantolaitoksissa on tyypillisesti satoja erilaisia tuotantoon liittyviä työprosesseja, jotka sisältävät sekä työntekijöiden suorittamia manuaalisia työvaiheita, että automaattista tiedonvaihtoa eri järjestelmien kanssa.

Työprosesseihin liittyy usein myös erilaisia dokumentteja joita tyypillisesti ylläpidetään Word- tai Excel-muodossa ja toimitetaan tuotantoon tulosteina. Tulostettuja työohjeita ja dokumentteja on tuotannossa hankala käyttää, sillä työohjeen saaminen oikeaan aikaan oikealle henkilölle ei aina ole suoraviivaista. Puutteelliset työohjeet ja dokumentit aiheuttavat tuotannossa hitauttua, epätasaista työn laatua, vaaratilanteita tai jopa viranomaismääräysten rikkomista.

Paperittomaan tuotantoon siirtymisen lähtökohtana on tuotannon työprosessien hallinta, tarvittavan tiedon yhdistäminen yrityksen muista tietojärjestelmistä, työprosesseihin liittyvien dokumenttien sähköistäminen sekä yhteinen selkeä käyttöliittymä, jota kaikki tuotannon työntekijät käyttävät.

Paperiton tuotanto - ratkaisu perustuu GE Intellgent Platforms -valmistajan Proficy Workflow ohjelmistoon. Workflow on uuden sukupolven työprosessien hallintaan (WPM, Work Process Management) sekä tuotannon ohjaukseen erikoistunut järjestelmä, jolla tuotannon työprosesseja mallinnetaan ja ohjataan graafisella työkalulla.

Paperiton tuotanto -ratkaisun avulla voidaan standardoida ja automatisoida useita päivittäisiä työprosesseja, jotka tänä päivänä perustuvat tulostettaviin dokumentteihin sekä yksittäisten työntekijöiden kokemuksen kautta karttuneeseen osaamiseen. Standardoinnin ja automatisoinnin avulla saavutetaan tuotannossa useita etuja:

  • Vähennetään tuotannossa tehtäviä manuaalisia työvaiheita
  • Jalkautetaan työjonot, työmääräimet sekä työkortit tuotantoon sähköisessä muodossa
  • Puututaan ja käsitellään tuotannon poikkeamatilanteet sekä hälytykset mahdollisimman nopeasti
  • Sähköisillä työohjeilla (eSOP, Electronic Standard Operating Procedure) ja lomakkeilla vähennetään manuaalisiin kirjauksiin ja paperidokumentteihin liittyviä inhimillisiä virheitä ja viiveitä
  • Sähköisellä omavalvontajärjestelmällä tallennetaan laatumittaukset tuotannosta suoraan laatujärjestelmään
  • Toimitetaan kunnossapidon työohjeet oikeaan aikaan esimerkiksi kunnossapitohenkilön mobiilipäätelaitteeseen
  • Automatisoidaan ja ohjataan käyttäjää tuotevaihtojen sekä tuotannon toteumakirjausten suorittamisessa
  • Automatisoidaan tuotannon eräseuranta sähköisillä eräkirjauksilla
  • Sähköisellä HACCP (Hazard analysis and critical control points) -järjestelmällä varmistetaan tuoteturvallisuus elintarvike tai lääketeollisuudessa
  • Mahdollistetaan käyttäjän osaamiseen sekä käyttöoikeuksiin perustuvat sähköiset allekirjoitukset (eSignature)
  • Taltioidaan työprosessien parhaat käytännöt (best practices) ja varmistetaan osaamisen ja hiljaisen tiedon siirtyminen sukupolvelta toiselle
  • Parannetaan tuotannon ketteryyttä
  • Vältetään laadusta johtuvia takaisinvetoja sekä asiakkaiden reklamaatiota

Lataa tietopaketti paperiton tuotanto -ratkaisusta sekä työprosessien standardoinnista.

Pyydä lisätietoja tai ilmainen kartoituskäynti myynnistämme p. 0207 959 450 tai sähköpostitse info@novotek.fi

 

Pyydä ilmainen kartoituskäynti

Soita myyntiimme p. 0207 959 450 tai lähetä sähköpostia info@novotek.fi

Ladattavaa materiaalia

Lisätietoja