Home Asiakastarinat Kopparberg

Kopparbergin laatupoikkeamat vähenivät 68 % RS Productionin avulla

Kopparberg on siidereistään tunnettu ruotsalainen panimo. Panimo sijaitsee keskisessä Ruotsissa Kopparbergissä. Yhtiöllä on pitkät juuret pienessä, 4 000 asukkaan kaupungissa, jossa se on perustettu jo vuonna 1882. Kopparbergistä on kasvanut Ruotsin suurin siideripanimo, ja onhan yhtiö tunnistettu toimija myös Suomessa. 

Tuotantohävikki haasteena kansainvälisessä viennissä

Ruotsalaisen ruoka- ja juomatuotannon laatustandardit kuuluvat maailman korkeimpiin. Kansainvälinen vienti luo kuitenkin paljon haasteita alumiinitölkeissä myytäville tuotteille. Virkistys- ja alkoholijuomien kansainväliseen toimittamiseen nykyiset tuotantoprosessit eivät enää olleet riittäviä.

Pitkät toimitusajat asettavat erityisiä vaatimuksia sekä pakkausmateriaaleille että valmistusprosesseille. Yksikin pieni naarmu alumiinitölkissä voi tuhota koko konttilastillisen – eikä se  pelkästään tule kalliiksi, vaan vaikuttaa ympäristöön, tuottaa jätettä, eikä asiakas saa tuotteitaan ajoissa.

Kopparbergin panimo teki perusteellisen juurisyyanalyysin ja riskiarvioinnin nykyisistä ja mahdollisista tuotantovirheistä. Tarkoituksena oli vähentää reklamaatioita, pienentää tuotannon hukkaa, ja ennen kaikkea varmistaa, että kuluttaja saisi aina täydellisen tuotteen riippumatta siitä, missä päin maailmaa hän on. Kävi ilmi, että tuotantoprosessit tarvitsivat standardointia, ja että yhteistyötä toimittajien kanssa täytyi syventää. Analyysi osoitti myös, kuinka tärkeää on puuttua kaikkiin poikkeavuuksiin ja hoitaa ne kuntoon tehokkaasti. Oli selvää, että koko tuotantoketjun täytyi olla jäljitettävissä.

Kopparbergin tehtaalla otettiin käyttöön RS Production
Tuotannosta saatu data kootaan ja esitetään interaktiivisesti ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Kuva: Good Solutions

Laaduntarkkailusta ja digitalisaatiosta ratkaisu

Kun tuotantotahti on jopa 78 000 tölkkiä tunnissa, eivät perinteiset, kamerapohjaiset seurantajärjestelmät riitä. Tilastollisten mallien, riskien ja juurisyyanalyysin perusteella ISO-standardointi ja liiketoiminnan tiedot yhdistettiin paremmaksi laaduntarkkailuksi. Uuden toimintatavan esitteleminen perinteisesti papereilla ja kynillä olisi ollut mahdotonta. Ratkaisuna oli laaja-alainen digitalisaatio.

Jotta Kopparbergs Bryggeri voisi saavuttaa strategiset tavoitteensa, RS Production -yhteistyötä syvennettiin. Teknisten vaatimusten lisäksi Kopparbergin panimo koki RS Productionin ohjelmistoratkaisujen helpon käytettävyyden ja skaalautuvuuden suureksi eduksi.

RS Productionin kautta operaattorit pääsevät nyt käsiksi helppokäyttöisiin laaduntarkkailun ja tuotannon seurannan ohjeisiin. Tuotannon data yhdistetään ja esitetään interaktiivisissa ja helposti ymmärrettävissä raporteissa, joita käytetään sekä tuotannon päivittäisessä päätöksenteossa että hallinnon puolella strategisten päätösten tukena.

RS Production on helppokäyttöinen ja selkeä.
Ohjelmisto on helppokäyttöinen ja selkeä. Kuva: Good Solutions

Laatupoikkeamat ja kustannukset alas

Vain muutamassa kuukaudessa Kopparbergin laatupoikkeamista aiheutuneet kustannukset alenivat. Vaikka yhtiö ei aiemminkaan kärsinyt suurista poikkeamista laadussa, vähenivät ne edelleen peräti 68 prosenttia!

Helppokäyttöinen järjestelmä ja sulava pääsy oikeaan informaatioon mahdollistivat yhdessä näkymän jokaiseen prosessin vaiheeseen. Henkilöstö voi nyt turvallisesti päättää, onko tuote hyväksyttävä vai ei. 

Siirtyminen laajoihin, RS Productionin digitaalisesti kuitattuihin ja dokumentoituihin laaduntarkastuksiin on selvästi vähentänyt Kopparbergs Bryggerin riskiä tuottaa vaatimukset täyttämättömiä tuotteita.

Kun laatu on taattu kaikilla tasoilla, Kopparbergs Bryggeri voi jatkaa kansainvälistä kasvutarinaansa. RS Production mahdollistaa Kopperbergille täyden tuotannon hallinnan, entistä paremman tuottavuuden ja antaa oman panoksensa aitoihin Kopperbergin makuisiin siidereihin, oluisiin ja virvoitusjuomiin. Riippumatta siitä, missä päin maailmaa juomasi nautit.

RS Production avulla tiedetään mitä tuotannossa tapahtuu ja siten pystytään parantamaan kannattavuutta.
RS Production avulla tiedetään mitä tuotannossa tapahtuu ja siten pystytään parantamaan kannattavuutta. Kuva: Good Solutions

RS Production -yhteistyömme on yksi kannattavimmista investoinneistamme, joita olemme tuotannossamme tehneet. Poikkeamien minimoinnilla ja laadun maksimoinnilla voimme täyttää korkeat kansainväliset vaatimukset kansainvälisessä viennissä.

Fredrik Karlsson, tuotantopäällikkö, Kopparberg Brygger
Lisätietoja
icon: tehokkuus
RS Production

Laske OEE automaattisesti RS Production -ohjelmistolla.

 

Lue lisää
heart icon
Asiakastarina

Nykyaikaisen OEE-järjestelmän avulla Brunberg pystyy seuraamaan tuotannon tehokkuutta luotettavasti ja reaaliaikaisesti.

Lue asiakastarina
DataSheet
Blogi

Ota tuotannon pullonkaulat haltuun OEE:n avulla.

Lue blogi

Kerromme mielellämme lisää!

Myyntimme ja asiantuntijamme auttavat sinua löytämään parhaan ratkaisun haasteeseesi ja ympäristöösi.

Ota yhteyttä